Taide elää hetkessä -kulttuurinen hyvinvointi kuuluu kaikille

Oman itsen hahmottaminen luovana toimijana on yksi ihmisen olemassaolon ydinkokemuksista. Luovuus ilmenee elämässämme paitsi esteettisten ja taiteellisten kokemusten kautta, myös arkipäivän tasolla luovana ongelmanratkaisuna tai vaikkapa joustavuutena ajatella asioita uudenlaisesta näkökulmasta käsin. Arjessa tulemme harvemmin huomioineeksi näitä oman luovuutemme pyrskähdyksiä. Voisiko luovuus ja taide toimia vahvistajana ja kannattelijana myös muistisairauteen sairastuneen ja hänen läheistensä elämässä?

Viime talvena, aloitellessamme taiteesta ja kulttuurista ammentavaa ryhmätoimintaa Varsinais-Suomen Muistiyhdistyksen Kulttuuria minulle-hankkeen puitteissa, työparini puhelin soi. Soittaja oli toiminnasta varovaisesti kiinnostunut iäkäs rouva. Häntä huolestutti oma pärjäämisensä ryhmässä.
Tällä kertaa rouvan huolet eivät kuitenkaan kohdistuneet muistiongelmien aiheuttamiin haasteisiin. Sen sijaan hän epäili vahvasti omaa kykyään luovaan toimintaan. Kulttuuriryhmä kuitenkin kiinnosti niin paljon, että hän oli tarttunut luuriin. Puhelun aikana rouva kertoili laajasti kulttuuriharrastuksistaan ja lukemastaan kirjallisuudesta. Erityisesti hän kuitenkin painotti huonoa laulunumeroaan kansakouluajoilta yli kuudenkymmenen vuoden takaa.

Taiteen avulla voi löytää oman äänen ja ilmaisukeinot

Omassa työssäni yhteisötaiteilijana, musiikkipedagogina ja teatteri-ilmaisun ohjaajana olen toisinaan törmännyt epäilyihin ja jopa pelkoihin taidetoimintaa ja koko taide-sanaa kohtaan. Puhelimella soittaneen rouvan tapaan omaa luovaa potentiaalia saatetaan vähätellä tai siihen suhtaudutaan skeptisesti. 
Lapsuudessa saadulla kritiikillä voi tosiaankin olla osansa asiassa. Kauan aikaa sitten saatu poikkipuolinen kommentti on voinut jäädä mieleen kummittelemaan ja lähes mykistänyt laulamisesta pitävän ihmisen. Tai käsitys oman piirustustaidon puutteesta saattaa estää väreistä pitävää tarttumasta pensseliin, vaikka mieli tekisi. Luovan ilmaisun kautta tulemme usein näkyväksi hyvin syvällisellä tavalla. Siksi onkin tärkeää, että suhtaudumme itseemme ja toisiimme herkästi ja hyväksyvästi operoidessamme taiteen ja luovuuden maastoissa.

Yhtä lailla kuin liian napakka kritiikki väärällä hetkellä saattaa tehdä säröjä ihmisen uskallukseen, on luovalla toiminnalla myös potentiaalia vahvistaa ihmistä kokonaisvaltaisesti. Oman äänen tai oman ilmaisutavan löytäminen voi olla äärimmäisen kannatteleva kokemus, joka ulottaa voimaansa myös elämän muille osa-alueille. Hyvä uutinen on myös se, että taiteen kokemisen ja tekemisen voi aloittaa missä vain elämän vaiheessa. Myös silloin, kun haasteet ja vaikeudet koskettavat omaa elämää.

Tunteet ja aistit herkistyvät, kun löytyy uusia tapoja kohdata ja kommunikoida

Taiteellisen toiminnan äärellä emme aina tarvitse sanoja vuorovaikutuksen keinona. Kun vaikkapa tanssimme yhdessä, kohtaamme toisemme liikkeen ja kehollisuuden kautta. Muodostuu yhteinen tila ja kokemus, jossa aistimme toisiamme arkielämästä poikkeavalla tavalla. Tämä voi olla virkistävää, elähdyttävää, leikillistä, jännittävää, kauhistuttavaa, ilahduttavaa… Taidetoiminnassa on usein läsnä koko tunteiden kirjo.

Luovan toiminnan kautta rakennamme tunnetason yhteyttä sekä omaan itseemme ja kokemuksiimme että toisiin ihmisiin ja maailmaan. Omille kokemuksille ja tunteille muodon antaminen kuvan, liikkeen, äänen tai tarinallisuuden keinoin myös laajentaa kertomisen mahdollisuuksia. Taiteen kautta on mahdollista ilmaista ja käsitellä vaikeitakin tunteita ja kokemuksia symbolisella tasolla, turvallisen etäisyyden päästä. 
Jokaisen ihmisen mieleen ja kehoon on tallentunut liuta omakohtaisia muistoja taiteen ja kulttuurin ilmenemisestä oman elämän käänteissä. Erityisesti musiikilliset muistot ja muistikuvat tuntuvat säilyvän mielissämme elävästi. Varhaislapsuuden kehtolaulun kuuleminen yllättäen, monien vuosikymmenien jälkeen saattaa nostattaa kyyneleen silmäkulmaan vielä vanhainkodissakin. Koulu- ja joululaulut virtaavat usein ilman epäröintiä myös muistisairauteen sairastuneen huulilta. 

Tutun laulun hyräilyn tai yhdessä laulamisen kautta voi olla mahdollista luoda yhteyttä ja kontaktia vielä silloinkin, kun sanat sotkeutuvat toisiinsa, puhe tuntuu karkaavan taivaan tuuliin ja tavanomainen vuorovaikutus on haastavaa. Jos laulun melodia ja sanat eivät aina aivan täsmää, niin siihenkin voi suhtautua mielenkiinnolla ja kokeilunhaluisesti. 
Itse olen esimerkiksi päässyt erään muistisairauteen sairastuneiden musiikkiryhmän ohjaajana todistamaan, kuinka hienosti Suvivirren sanat ja Maamme-laulun melodia yhdistyvät. Vahingon kautta ryhmän osallistujat tulivat luoneeksi täysin uuden ja hauskan kappaleen, jota lauloimmekin yhdessä useaan otteeseen.

Taiteen hyvinvointivaikutuksia pyritään hahmottamaan sekä käytännön työssä että tutkimuksen avulla

Oikeus kulttuuriseen hyvinvointiin sekä mahdollisuus luovaan ilmaisuun kuuluvat kaikille ihmisille, iästä tai toimintakyvystä riippumatta. Viime vuosina on etsitty keinoja viedä taiteisiin osallistumisen mahdollisuus entistä laajemmalle ihmisjoukolle, myös niiden ihmisten ulottuville, joille omatoiminen liikkuminen on haastavaa. Taide tekijöineen on jalkautunut esimerkiksi palvelutaloihin, sairaaloihin ja ihmisten koteihin. 

Myös tieteellisen tutkimuksen keinoin on tarkasteltu taiteen hyvinvointivaikutuksia. Esimerkiksi musiikin ja tanssin hyötyjä aivoterveyden edistäjinä onkin pystytty todentamaan aivotutkimuksen avulla. Taidetoiminnan hyötyjen todistaminen, mittaaminen ja laskelmointi ei kuitenkaan ole aina ihan helppoa, sillä taide on kokemuksellista toimintaa, joka harvoin taipuu sopuisasti taulukoihin, lokeroihin tai kovin vedenpitäviin päätelmiin. Luovan toiminnan ja taiteen prosesseihin kuuluvatkin oleellisena osana yllätysmomentit. Taiteen tie on usein mutkitteleva, muotoaan muuttava ja monihaarainen. 

Luovan ryhmätoiminnan kautta kokemus osallisuudesta ja yhteisöön kuulumisen tunteesta voi vahvistua

Muotoaan muuttava ja mutkitteleva voi olla myös ihmisen polku niin elämässä kuin taideryhmän osallistujanakin. Tämän kirjoituksen alussa kerroin rouvasta, joka oli huolissaan omista luovista kyvyistään. Epäilyksistään huolimatta rouva saapui kuin saapuikin kulttuuriryhmän tapaamiseen ja on ollut sen jälkeen erittäin aktiivinen osallistuja. Hän on ilmaissut nauttivansa erityisesti musiikillisesta sisällöstä. Huonoa laulunumeroa muistelemme yhdessä vielä silloin tällöin, mutta ehkä se ikävä muisto on pikkuhiljaa menettämässä painoarvoaan. Viikoittainen tapaaminen jo tutuksi tulleen ryhmän kanssa ja yhteinen luova toiminta keskusteluineen tuntuu muodostuneen tärkeäksi arjen kohottajaksi monille Kulttuuria minulle-ryhmien jäsenille. Eräs osallistuja tiivisti tuntojaan seuraavanlaisesti: ”Tuntuu hyvältä huomata, että minäkin pystyn vielä osallistumaan ja tekemään jotakin. Tässä toiminnassa meillä jokaisella on oma tehtävä ja luomme yhdessä tätä kokonaisuutta. Kyllä tämä kaiken kaikkiaan lisää sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta.”

Teksti:

Helena Leminen